lauantai 26. maaliskuuta 2016

Grillattu hummeri


Taisin maistaa ensimmäistä kertaa elämässäni hummeria, joka maistui oikeastaan juuri sellaiselta kuin olin kuvitellutkin. Tosin tämä ruoka ei muutoin ollut hummerin arvoinen. Söin annoksen Helsingin Forumissa italialaisessa paikassa, jonka nimeä en nyt muista. Tomaattikastike taisi peittää liikaa hummerin makua ja spagetti oli ylikypsää. Tunnelmaa ei parantanut ravintolassa skumpalla ollut pariskunta, joka selvästi oli klo 12 aikaan jo juhlatunnelmissa - tosin heille "juhlat" taisi olla enemmän sääntö kuin poikkeus.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kotiruokia


Taas yksi nuudeliwokkiyritys (en ole vieläkään onnistunut tekemään täydellistä).


"Vapaasti" kasvaneen possun sisäfilettä kermassa.


Paahtoleipää porkkanapihvien ja paistetun kananmunan kera.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Gaijinin maistelumenu tammikuussa 2016






Rakastan Tomi Björckin ruokia! Olimme taannoin syömässä hänen ravintolassaan Gaijinissa Helsingissä. Maistelumenu oli makoisa, mutta pienen kritiikin heittäisin siitä, että ruokien kastikkeet maistuivat melko samanlaisilta. Mikäli kastikkeiden maut olisivat vaihdelleet enemmän, olisi ruokaelämyskin ollut vaihtelevampi.