tiistai 27. maaliskuuta 2018

Jämsän ravintola Patapirtti

Taas kerran täytyy ilolla huudahtaa, että erittäin hyviä ravintoloita löytyy myös maaseudulta. Erityisesti isoissa kaupungeissa törmää usein valinnanvaikeuteen ravintolaa tiiraillessa ja siinä yksi syy, miksi pidän enemmän pienempien paikkakuntien tarjonnasta - siitä voi saada jotain otetta lyhyenkin ajan sisällä.

Erittäin hyvä esimerkki hyvästä ravintolasta löytyi Jämsästä aivan Himoksen kupeesta. Olimme lomalla Himoksella ja parina iltana kävimme sitten syömässä mökkimme ulkopuolella. Heti ensimmäisenä menimme syömään Patapirttiin. Ravintola oli vanhassa maatalossa vai pitäisikö sanoa kartanossa. Miljöö teki minuun, kartanoiden ystävään, suuren vaikutuksen ja mikäs sen hienompaa kuin syödä hyvää ruokaa tunnelmallisessa paikassa. Jätimme, pienen jälkikasvumme huomioon ottaen, väliin alkuruuan, jossa muuten eräänä vaihtoehtona olisi olleet nyt niin ajankohtaiset hyönteiset. Tarjolla oli nimittäin toukkia. Huomasin kuitenkin, ettei kyseinen ruoka ole enää listalla, harmi sinänsä. Siirryimme siis heti pääruokien kimppuun ja tällä kertaa otimme kumpikin pippuripihvit. En ole aikoihin ottanut ravintolassa pippuripihviä tai pihvejä muutoinkaan. Vaihtoehtona oli naapurin ylämaankarjan sisäfilettä ja valitsin eettisistäkin syistä sen. Otin annoksen juustoperunoilla ja kyljessä oli lisäksi kasviksia sekä kermakastike. Annos oli minusta täydellinen, eikä asiaan ole muuta lisättävää. Jälkiruuaksi otin mustikkakukkoa, joka sekin oli varsin maittava. Tulin reippaasti täyteen annoksesta, joten eipä sitä olisi alkuruualle tilaa ehkä ollutkaan! Suosittelen tätä paikkaa vahvasti.