Piipahdimme puolisoni kanssa Oriveden kuuluisaan Cafe Herkkuhetkeen lounaalle, kun olimme matkalla Leville. Tarkoituksena oli tietenkin myös juoda paikassa voittoleivos-kahvit, mutta se jäi haaveeksi. Lounas oli nimittäin jälkiruokineen niin hyvää, ettei ylimääräiselle leivokselle todellakaan löytynyt enää tilaa. Kun on tottunut äärimmilleen kilpailutettuun lounaspöytään, voi vain todeta, että ero on huomattava. Suosittelen! Paikassa myös tarjoillaan lauantaisin brunssi ja sinne suuntaammekin takuuvarmasti mieheni kanssa jo lähiaikoina.
Matkalla Leville kävimme syömässä myös Ylivieskassa ravintola Pikkuveljessä. Ravintola on muun muassa Paistinkääntäjien ja muutaman matkailusivustonkin suosittelema. Tilasimma pääruuat ja yhteiseksi jälkiruuan. Tilasin kuha-annoksen ja mieheni otti (perus) pekonihampparin. Kylkeen sain vielä leipäkorin. Annokseni oli toki todella hienon näköinen, mutta maussa ikävä kyllä oli parantamisen varaa. Olisin kaivannut annokseen suolaa ja lisäksi myös vaikkapa erilaisten yrttien maut olisivat tuoneet jonkinlaista täyteläisyyttä annokseeni. Kuhan kanssa oli kasviksia ja hernepyreetä, jotka nekin jäivät maultaan laihoiksi. Makumaailman puuttuminen on kuitenkin iso asia, kun puhutaan ruuasta, annoksen hieno ulkonäkö ei ole mitään, jos ei ole makua! Annosta ei pelastanut edes porkkanavoi-kastike. Tässä vielä kuva annoksesta:
Ja mieheni annos:
Minä niin ihmettelen, eikö mieheni ikinä kyllästy näihin iän ikuisiin hampurilaisiin, mutta ilmeisesti ei...
Jälkiruuaksi tilasimme suklaafondantin ja se noudatteli makuasiassa samaa linjaa kuin kala-annokseni: olisin ehdottomasti kaivannut täyteläisempiä makuja. Suklaafondantin ei pidä olla sisältä raaka suklaamuffinssi, vaan paljon tuhdimpi suklaisuudessaan. Myös jälkiruoka oli hienosti koottu annos. Eniten pidin vaaleanruskeasta kastikkeesta marjojen alla:
Tässä voisikin loppulausahdukseksi todeta, että joskus hyvä lounas tuo paremman mielen kuin hyvä yritys tasokkaasta ruuasta.
